Kryptovaluutoilla avaimet onneen

Kryptovaluutoilla yleisesti ottaen tarkoitetaan kryptografiaan perustuvaa digitaalista valuutta. Perinteisestä valuutasta kryptovaluutat eroavat siten, että kryptovaluutoissa ei ole mitään kiinteää valuutan yksikköä, kuten kolikoita tai seteleitä pankkimaailmassa. Nykyisin erilaisia kryptovaluuttoja on markkinoilla jo tuhansia ja näistä tunnetuin onkin vuonna 2008 syntynyt Bitcoin. Niin sanotut altcoinit, vaihtoehtovaluutat käsittävät kaikki muut kryptovaluutat Bitcoin poisluettuna. Voiko kryptovaluutoilla sitten oikeasti rikastua?

Miten kryptovaluuttoja käytetään?

Nykyään kryptovaluutat ovat lähinnä sijoituskohteita, eikä niiden käyttöönotto tavallisten ihmisten tasolla ole vielä tapahtunut. Niillä voi kuitenkin esimerkiksi maksaa verkko-ostoksia tai asioida muutamassa ruokakaupassa Helsingissä. Kryptovaluuttojen pääasiallinen käyttökohde on kuitenkin vielä tällä hetkellä olla sijoitusinstrumenttina tulevaa silmällä pitäen. Nykyään myös pankit käyttävät kryptovaluuttoja. Tunnetuimpana esimerkkinä Ripple-yhtiön XRP-kryptovaluutta, joka on Bitcoinin ja Ethereumin jälkeen tällä hetkellä kolmanneksi suurin kryptovaluutta.

Mullistavatko kryptovaluutat kaiken?

Kryptovaluutat jakavat ihmiset vahvasti kahteen ryhmään. Toiset ihmiset uskovat, että digitaalinen raha tulee mullistamaan koko yhteiskunnan ajan myötä, ja toinen puolisko taas pitää kryptovaluuttoja lähinnä turhana hömpötyksenä, jolla ei ole mitään käytännön arvoa. Sijoituskuplan puhkeamisella onkin spekuloitu jo pitkään. Tällä hetkellä kryptovaluutat henkilöityvät vahvasti juuri Bitcoiniin, joka on ainoa laajasti tunnettu kryptovaluutta ihmisten keskuudessa. Onkin jännittävä nähdä, mihin kryptovaluuttojen kurssit asettuvat tulevaisuudessa.

Kryptovaluutat perustuvat juuri siihen, että ideatasolla ne vapauttavat käyttäjän pankkien vallasta, sillä käyttäjä voi siirtää valuuttaa toiselle käyttäjälle anonyymisti ilman pankin välikättä. Esimerkiksi Bitcoinia leimaa kuitenkin tietty salamyhkäisyys, sillä sen perustajaa ei tunneta ja kryptovaluutta on tunnettu rikollisten valuutta internetin maailmassa. Kryptovaluutta on paitsi epävarma, myös todella jännittävä sijoitusinstrumentti. Kukaan ei oikeastaan voi juuri ennakoida, mihin valuuttojen arvo liikkuu tulevina vuosina.

Miten kryptovaluutat käytännössä toimivat?

Kuten jo kerroimme, kyseessä on digitaalisessa muodossa oleva valuutta, jota niin sanotusti louhitaan tehokkailla tietokoneilla matemaattisia laskutoimituksia laskien. Kutakin valuuttaa on oma rajallinen määrä, ja sitä louhitaan jatkuvasti tietokoneiden ratkoessa laskutoimituksia. Valuutan luominen hidastuu sitä mukaan, kun valuuttaa on luotu lukumääräisesti enemmän, sillä valuutan louhiminen vaatii aina enemmän ja enemmän laskentatehoa käyttäjän tietokoneelta. Kryptovaluutta onkin käytännössä vain digitaalista informaatiota.

Kaikkia kryptovaluuttoja ei kuitenkaan voi louhia. Esimerkiksi Bitcoin on esimerkki valuutasta, jota käyttäjä voi joko ostaa välityspalveluista, tai louhia tietokoneella, mikäli käyttäjän tietokone on tarkoitukseen tarpeeksi tehokas. Toisena ääripäänä Ripple-yhtiön XRP on kryptovaluutta, jota ei voi louhia lainkaan, vaan Ripple loi XRP:n luodessaan tietyn määrän valuuttaa, josta katoaa häviävän pieni osa jokaista rahansiirtoa kohden. Tämä teoriassa aiheuttaakin arvonnousun pitkällä aikavälillä.

Soitellen sotaan?

Mutta voiko kryptovaluutoilla sitten oikeasti rikastua? Fakta on se, että moni rikastui Bitcoinilla 2010-luvun alussa kryptovaluutan ollessa vielä varsin tuntematon asia lähes kaikille. Tämä kuitenkin nosti kryptovaluutat median tietoisuuteen ja nykypäivänä kryptovaluutoilla rikastuminen onkin huomattavasti hankalampaa. Kryptovaluuttasijoittajat voidaan jakaa karkeasti kahteen ryhmään. Toisessa ryhmässä ovat sijoittajat, jotka ovat ostaneet valuuttaa pitkän aikavälin tähtäimellä. Toinen ryhmä tekee sijoituspäätöksiä kurssimuutoksia arvioiden lyhyellä aikavälillä.

Vaikka arvonnousu on ollut hämmästyttävän nopeaa viime vuosina, ei kryptovaluuttojen arvon kasvusta ole mitään takeita. On hyvin mahdollista, että kryptovaluutat jatkavat arvonnousuaan tulevaisuudessa, mutta toisaalta mahdollinen skenaario on myös se, että kryptovaluutat menettävät kiinnostuksensa ja täten niiden arvo laskisi tulevaisuudessa. Onkin erittäin tärkeää pitää maalaisjärki mukana niihin sijoittaessa, eikä lähteä hakemaan kuuta taivaalta rikastumista toivoen. Kyseessä on todella arvaamaton sijoituskohde.

Median vaikutus rikastumiseen

On selvää, että medialla on ollut suuri vaikutus kryptovaluuttojen tuomisessa ihmisten tietoisuuteen. Mitä enemmän valuutoista uutisoidaan, sitä enemmän ihmiset niistä kiinnostuvat. Tällä on luonnollisesti oma vaikutuksensa myös valuuttojen arvoihin. Ihmiset ovat lukeneet tarinoita kryptovaluutoilla rikastuneista ja alkaneet pohtimaan, olisiko kryptovaluutoissa vielä potentiaalia sijoituskohteeksi? Valuutan arvo onkin todella spekulatiivinen tällä hetkellä. Kuten jo sanoimme, on erittäin tärkeää pitää maltti sijoittaessa.

Kryptovaluutat luonnollisesti ovat herättäneet myös erilaisten huijarien huomion. Internetin maailmassa on todella helppo tarjota erilaisia sijoitusalustoja, -paketteja tai muuta vastaavaa, joiden myötä huijari saa ennen pitkää käsiinsä pahaa aavistamattoman sijoittajan kryptovaluutat. Fakta on, että Bitcoin edustaa nopeaa ja helppoa rikastumista, johon sen arvo myös osittain perustuu. Nyrkkisääntönä voidaan pitää, että mikäli jokin kuulostaa liian hyvältä ollakseen totta, se todenäköisesti on.

Kryptovaluuttojen laillisuus

Onko kryptovaluuttoihin sijoittaminen sitten laillista? Suomessa esimerkiksi Nordea on kieltänyt kaikilta työntekijöiltään kryptovaluuttoihin sijoittamisen. Kuitenkin Suomessa kryptovaluuttoihin sijoittaminen on täysin laillista. Esimerkiksi Kiinassa keskuspankki tuomitsi Bitcoinin käsittelyn laittomaksi toiminnaksi ja Venäjällä rupla on ainoa laillinen maksuväline. On ikävä tosiasia, että kryptovaluuttoja käytetään yleisesti myös rikolliseen toimintaan, kuten huumekauppaan ja rahanpesuun. Tämä ei kuitenkaan itsessään tee kryptovaluutoista laittomia.

Ovatko kryptovaluutat sitten osa tulevaisuuden yhteiskuntaa? Tuleeko yhteiskunta pyörimään osittain tai kokonaan ilman pankkeja? Näihin kysymyksiin saatamme saada vastauksen tulevien vuosikymmenien kuluessa. Varmaan on kuitenkin ainoastaan se, että kryptovaluutoilla voi potentiaalisesti rikastua kaiken osuessa kohdalleen. Tämä kuitenkin todennäköisesti vaatii sijoittajaltaan yhdistelmän ammattitaitoa, sijoitusymmärrystä ja vielä päälle ripauksen onnea. Kuten jo totesimme, tärkeintä onkin pitää maltti kryptovaluuttoihin sijoittaessa.